Me kaikki tunnemme jollain tavalla tuon hyvinvointivaltion perustan ja historian. Kuinka paljon työtä aiemmat sukupolvet ovat joutuneet tekemään, jotta tänä päivänä voisimme nauttia asioista kuten terveydenhuolto, sosiaaliturva, koulutus, tasa-arvo ja demokratia. Hyvinvointivaltio niin sanotusti pitää huolen omistaan. Ja juuri tuota; hyvinvointivaltiota, joka pitää huolen omistaan, rikotaan tällä hetkellä.
Eduskuntavaalien 2023 jälkeen maatamme on hallinnut ainakin oman historiani, kenties koko Suomen historian vihamielisin hallitus.
Ei ole vielä kertaakaan rakennettu hyvinvointia vihalla, ei rakkauta, ei tasa-arvoa, eikä parempaa huomista ole rakennettu vihalla. Ei ole yhtäkään taistelua voitettu vihalla, ei yhtäkään elämää pelastettu. Maailmaa ei myöskään pelasteta vihalla, viha ja sorto tuhoavat sitä tällä hetkellä.
Nykyhallituksemme saldo ei ole luvattu talouskasvu ja se himoittu parempi huominen. Se saldo on työelämäheikennykset, eriarvoisuuden kasvu, köyhyyden lisääntyminen, pahoinvoinnin yleistyminen, työttömyys. Se saldo on pidentyneet ruokajonot, niin kutsutun hyvinvointivaltiomme lapset, jotka menevät nälkäisinä nukkumaan. Nämä ovat asioita joiden seuraukset tulevat kantamaan vielä pitkälle tulevaisuuteen. Niin pitkälle, että sukupolvet vielä minunkin jälkeen saavat siitä osansa.
Työntekijät, meidän yhteiskuntamme tukipilari. Mitä te saitte, mitä me saimme? Säädettiin potkulaki, joka helpottaa työntekijöiden irtisanomista, vietiin ay-maksujen verovapaus. Annettiin veroalennuksia rikkaille. Murrettiin niitä oikeuksia, joiden eteen käytiin taistoja. Missä on oikeudenmukaisuus, missä on solidaarisuus meitä kohtaan? Sitä saa kysyä, vastausta tuskin tulee helpolla ainakaan. Oli arvokysymys suoda veronalennuksia rikkaille ja samaan aikaan kurittaa työtä tekevää luokkaa. Oli arvokysymys pyrkiä heikentämään ammattiliittojen asemaa ja polkea esimerkiksi lakko oikeutta. Onneksi voimme valita tulevaisuudessa myös toisin. Ja onneksi nämäkään toimet, eivät ole onnistuneet hiljentämään työntekijöitä.
Entäpäs meidän tulevaisuutemme? Nuorten tulevaisuuden usko oli viimeisimmässä nuorisobarometrissa vain 17%. Olen suoraan sanoen vihainen ja pettynyt. Miten olemme voineet ajautua tähän tilanteeseen, että meidän niin kutsutun hyvinvointiyhteiskuntamme nuoret voivat niin tajuttoman huonosti, eivätkä enää usko tulevaisuuteensa. Jotain on mennyt pahasti väärin ja siinä on otettava pian ryhtiliike, jotta meillä on yhä tulevaisuudessa hyvinvoivia työntekijöitä ja ihmisiä, joilla on halua tehdä maailmasta parempi paikka. Yksi suurimmista syistä nuorten tulevaisuuden uskon laskemiselle oli yhteiskunnassa vallitsevat arvot. Jos yhteiskunnassa vallitsee viha, miten kuuluisi rakastaa. Jos yhteiskunnassa vallitsee toivottomuus, miten pitäisi uskoa.
Mutta kyllä minä ymmärrän noita nuoria. Ympäröivä maailmamme on murroksessa. Äärioikeiston nousu, suurvaltojen hullut diktaattorit, ilmastokriisi, tekoälykehitys, Lähi Idän kriisit ja kansanmurha, Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan. Me elämme murroksessa, me elämme epävarmuudessa. Koskaan aikaisemmin meillä ei ole ollut yhtä helppoa nähdä maailman kauhuja kuin nyt, ei tarvitse kuin avata puhelin ja sosiaalinen media, siellä meillä on kuva- ja videotodisteita maailmalla tapahtuvista kauhuista. Me olemme kaikki yhdessä siinä murroksessa ja epävarmuudessa, mutta erityisesti meidän nuoremme, me nuoret: olemme täällä kaikista pisimpään katselemassa noiden asioiden jälkimaininkeja.
Vaikka nuori olenkin ja usein puhun nuorten asioista, en ole unohtanut muuta väestöä. Tiedän, että tämä maailman murros koskettaa meistä jokaista ikään katsomatta. Työssäni kohtaan usein yksinäisiä vanhuksia, he pohtivat sitä, miksi heiltä, joilla on kaikista vähiten, viedään sekin vähä pois. Kun riittävää hoitoa, tukea ja toimeentuloa ei ole enää saatavilla. Toivon, että minulla olisi heille joku vastaus, mutta rehellisesti; minä en tiedä, miksi heiltä viedään sekin vähä, mitä on yhä jäljellä, pois. Hyvinvointiyhteiskuntana meidän pitäisi suojella heitä, joilla on jo valmiiksi kaikista vähiten. Meidän pitäisi tukea heitä, jotka sitä kaikista eniten tarvitsevat.
Kaikesta pahasta huolimatta, aurinko nousi tänäkin aamuna. Emme saa menettää toivoamme, sillä välillä toivo ja usko parempaa tulevaisuutta kohtaan on ainut asia, mitä meillä on. Tässä murroksen ajassa tarvitsemme erityisesti sitä, mitä tarvitsemme aina: solidaarisuutta. Ei ketään ole tarkoitettu tänne pärjäämään yksin. Niinä hetkinä, kun tulevaisuus on epävarmaa ja politiikka vihamielistä, on meillä vain toisemme. Yhdessä meissä on voimaa ja yhdessä me pystymme muutokseen.
Tänään vappumarsseille ympäri maan osallistuu ihmisiä, jotka ovat valmiita vaatimaan parempaa. Jotka tietävät, ettei oikeudenmukaisuus synny tyhjistä sanoista vaan konkreettisista teoista. Ihmisiä, jotka eivät lamaannu epävarmuuden edessä vaan tietävät, että parempaa saa ja pitää tavoitella.
Aiemmat sukupolvet, jotka rakensivat tämän yhteiskunnan meille, kiitos. Aiemmat työntekijät, jotka taistelitte myös minun oikeuksieni puolesta, kiitos. Te, jotka olette tehneet pitkää päivää paremman yhteiskunnan rakentamisen puolesta silloinkin, kun tilanne on tuntunut toivottomalta, kiitos. Olette olleet suunnannäyttäjiä meille nuorille, jotka valitettavasti joudumme jälleen käymään osittain samoja taisteluja uudestaan. Kiitos rohkeudestanne ja uskostanne parempaan tulevaan. Nyt on meidän nuorempien aika olla yhtä rohkeita ja kantaa teidän jättämiänne oppeja ja perintöä ylpeydellä.
Oikeudenmukaisuutta, solidaarisuutta ja yhdenvertaisuutta, niitä tarvitsemme. Ja näiden asioiden takia juhlimme myös vappua tänään. Kaiken sen edestä, mitä me ihmiset olemme jo saaneet aikaan ja kaiken sen edestä, mitä vielä tulemme tekemään. Elkäämme pelätkö liiaksi tätä hetkeä, kun koko tulevaisuus on vielä avoinna ja edessä.
Kuten monelle tuttu lausahdus sanoo; “Ei synny rakkautta ilman oikeutta, ei synny oikeutta ilman taistelua, ei taistelua ilman yhteistä rintamaa” Olkaamme siis yhdessä rauhan, oikeudenmukaisuuden ja rakkauden puolella. Kiitos ajastanne ja hyvää vappua jokaiselle!