Perinteisesti yrityksellä on tuote, tavara tai palvelu, jota se tuottaa ja myy markkinoilla siihen hintaan, kuin pystyy kattaakseen tuotantokustannukset ja tuottaakseen omistajalleen riittävän voiton, jolla yrittäjä kehittää yritystään ja elää. Yrityksen täytyy hinnoitella tuotteensa niin, että se pärjää kilpailussa muille yrityksille. Tässä toiminnassa ei ole mitään paheksuttavaa.
Ongelmaksi on muodostunut ns. finansialisaatio: Kun yrityksiä ostetaan ja myydään, kuvaan astuu sijoittaja/omistaja, joka ei enää olekaan tekemisissä suoraan yrityksen tuotannon kanssa. Tällöin iso bisnes tapahtuukin jossain muualla kuin yrityksen arjessa. Finansialisaatio mahdollistaa ns. pöytälaatikkoyhtiöt, veroparatiisiyhtiöt ym. yhteiskunnan kannalta vahingollisen toiminnan. Pahimmillaan finansialisaatio mahdollistaa sen, että tavoitteena onkin saattaa yritys myyntikuntoon ja sitä kautta mitata ulos maksimaalinen voitto sijoituksesta. Palvelutuotannossa ei ole enää kytköstä siihen, että toiminta olisi eettistä ja laatu hyvää sekä hinta kohtuullinen.
Julkinen palvelutuotanto perustuu demokraattisesti sovittuihin arvoihin ja yhteisesti päätettyyn strategiaan. Demokratia ja byrokratiakin, joka valvoo myös julkista toimintaa, tuovat jonkin verran lisäkustannuksia julkiseen palveluun, mutta se on hinta, jonka maksamme siitä, että tuotanto on eettistä, oikeudenmukaista, tasa-arvoista, hyvinvointiyhteiskunnan arvojen mukaista. Tässä mielessä yksityistä ja julkista palvelutuotantoa on vaikea verrata, ja on varmasti etenkin pieniä yrityksiä, joissa em. asiat ovat kunnossa. Mutta edellä kuvatun perusteella lienee selvää, että yksityisen yrityksen arvopohja on jossain määrin toisenlainen kuin julkisen tuotannon.
Siksipä hyvinvointialueilla tulee olla lainkin mukaan riittävästi omaa tuotantoa, jotta ne voivat kaikissa tilanteissa turvata palvelut ja jotta ne voivat taata ihmisille tasa-arvoisen kohtelun hänen taloudellisesta tai muusta asemastaan riippumatta. Oma tuotanto tuottaa myös vertailukelpoista tietoa palvelun kustannuksista. Paljonko on riittävästi, on vaikea arvioida, mutta esim. lastensuojelussa ei Pohteella ole riittävästi omaa toimintaa – ja jokainen voi nähdä seuraukset.
Teijo Liedes
Vara-aluevaltuutettu, tulevaisuuslautakunnan jäsen
aluevaaliehdokas (vas.)